Uusi media ja arkielämä

Kirjoituksia uuden ajan kulttuurista

Kirjaa myy ainakin verkkokirjakauppa Granum

Käsite uusi media on viime aikoina esiintynyt yhä useammin Internetiin, tietotekniikkaan ja tietoyhteiskuntaan liittyvässä keskustelussa. Tämän teoksen artikkelit auttavat meitä ymmärtämään, kuinka keskeinen ja laaja osuus uudella medialla on aikamme jälkimodernissa yhteiskunnassa. Kirjassa käydään läpi alan muita keskeisiä käsitteitä ja ilmiöitä ja tarkastelua pyritään viemään käytännön arkielämän tasolle. Suomen mediakulttuurin yleisestä tilasta teos tarjoaa kriittisiä ja laaja-alaisia näkökulmia. Kirjoittajat tulevat monilta tieteen ja tutkimuksen toimi- aloilta - edustettuina ovat kirjallisuuden, kulttuurihistorian, tietojenkäsittelyopin, kielitieteen, organisaatioviestinnän, puhe- ja keskinäisviestinnän sekä elokuva- ja televisiotieteen tutkimusalat Turun, Tampereen ja Jyväskylän yliopistoista.

Sisällys

Uusi media ja arkipäivä. Johdannoksi

Uusi media on suhteellisen hankalasti määriteltävissä, koska emme voi täysin varmasti todeta missä uuden ja vanhan median raja kulkee. Onko esimerkiksi televisio uutta vai vanhaa mediaa? Entä millaisia uuden median piirteitä on löydettävissä niinkin perinteisessä viestintäkanavassa kuin sanomalehdistössä? On ilmeistä, että uuden median tulo liittyy keskeisesti digitaalitekniikan läpimurtoon 1990- luvulla, mutta tämä ei kuitenkaan selitä ilmiön koko laajuutta. Sen selvittämiseksi meidän olisi tutkittava millaisia yhteyksiä tällä uudella (tieto)tekniikalla on aikamme yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Lisäksi medioiden interaktiivisuuden merkityksen kasvu ja viestintävälineiden raja-aitojen häviäminen ovat uuden median syntymiseen liitettyjä ilmiöitä. Otsikkomme toisella käsitteellä ^Ñarkielämällä^Ò, tarkoitetaan tässä teoksessa puolestaan sitä ihmisten elämän aluetta, joka toistuu suhteellisen samanlaisena päivästä toiseen, ilman että meidän tarvitsee sitä sen enempää pohtia. Arkea jäsentävät tapamme, tottumuksemme, jokapäiväiset rituaalit kuten sanomalehtien lukeminen, radion kuuntelu, television katselu. Mikä on uuden median osuus tässä? Uusi media ja arkielämä pyrkii eri puheenvuorojen kautta kartoittamaan 1990-luvun mediakulttuurin tilaa Suomessa, joka on luokiteltu yhdeksi maailman edistyksellisimmistä uuden teknologian maista.

Teoksen artikkelit on jaettu kolmeen osaan: uuden median kulttuurihistoriaa, Digitaalinen kulttuuri ja Näkökulmia uuteen mediaan. Ensimmäinen osa on tarkoitettu yleiseksi johdannoksi Suomen viestintämaiseman kulttuurihistoriaan. Keskimmäinen osa tarkastelee yhtä uuden median tärkeintä ilmiötä, eli arkipäivän viestintätapahtumien yhdistymistä perinteisesti viihteelliseksi ja kaupalliseksi ymmärrettyyn kontekstiin. Näkökulmia uuteen mediaan puolestaan pyrkii kartoittamaan aiheeseen liittyvien erilaisten näkökulmien kirjoa. Tarkoitus on tarjota lukijalle mahdollisimman monipuolinen kuva alan tutkimustilanteesta.

Artikkeleiden pirstalemaisuus on omiaan kertomaan paitsi jakaantuneista mielipiteistä myös tutkimuskentän verrattain laajasta epäyhtenäisyydestä. Artikkelit tarjoavat meille mahdollisuuksia puhua yhteisistä asioista ja välittää erilaisia mielipiteitä uuden median asemasta aikamme yhteiskunnassa. Erilaiset puheenvuorot ovat toisaalta osoitus oman arkipäiväisen kokemustasomme verrattain epäyhtenäisestä olemuksesta. Toisaalta kirjo osoittaa, että uusi viestintä- ja informaatioteknologia eri kulttuurikytkentöineen tarjoaa vuosituhannen vaihteessa foorumin, jolla mitä moninaisimmat lähestymistavat voivat kohdata toisensa hedelmällisessä vuorovaikutuksessa.

Mitä uutta?

Lähinnä uuden median ympärillä pyörivät kysymykset näyttävät muistuttavan kiistelyä siitä, olemmeko astuneet postmoderniin aikaan vai emme. Teorioiden vallitsevana heikkoutena on kuitenkin ollut niiden etääntyminen tavallisen ihmisen arkipäiväisestä elämästä. Uuden median läpimurto on saanut meidät tiedostamaan, että teoriat ovat rakennelmia, tietyn yhteiskunnallisen diskurssin tuotteita ja käytäntöjä, joiden pätevyys omien rajojen ulkopuolella on aina erikseen ratkaistava. Vanhat teoriat, jotka väittävät että on olemassa perimmäinen totuus eli sosiaalisista ja kulttuurisista oloista riippumatonta tietoa, on näissä esityksissä pääosin hylätty. Samoin kyseen-alaistettuja ovat teoriat teknologisesta determinismistä, siitä että tekniikka, tässä tapauksessa informaatiotekniikka, itsessään pystyisi hallitsemaan ja muuttamaan meitä ympäröivää todellisuutta. Esimerkiksi Pasi Karosen artikkeli tarjoaa kriittisimmän näkökulman aiheeseen. Hänen mukaansa puhe erityisestä uudesta mediasta on turhaa.

Tästä huolimatta teknologisen determinismin logiikka näyttää kuitenkin toimivan akateemisen maailman ulkopuolella, esimerkiksi työelämässä, mikä voidaan tulkita näkökulmien väliseksi huolestuttavaksi ristiriidaksi. Siksi on tärkeää pohdiskella miten uusi viestintä- ja informaatioteknologia vaikuttaa työelämässä. Kirsi Kallio ja Jaakko Suominen ovat perehtyneet tähän kysymykseen. Keskeistä heidän teksteissään on laaja teknologian määritelmä. Jaakko Suominen sivuaa tätä kysymystä tarkastelemalla 1960-luvulla tietoteknisten järjestelmien suunnitteluun vaikuttanutta systeemiteoreettista ajattelua. Tarkemman analyysin kohteena on IBM Systeemi/360 -tietokonemallin mainos vuodelta 1964. Suominen pyrkii tutkimaan, miten tietokone ja sen saamat merkitykset ovat muovanneet käsityksiämme teknologian avoimuudesta ja sulkeutu- neisuudesta sekä sitä, miten nämä käsitykset ovat vaikuttaneet teknologiseen muutokseen. Hän pyrkii tarkastelemaan miten tietokone ja siihen liitetyt merkitykset ovat muo-vanneet käsityksiämme teknologian avoimuudesta ja sulkeutuneisuudesta, ja sitä kautta yleisemminkin tilanhallinnassa tapahtuneita muutoksia. Kirsi Kallio puolestaan selvittelee uuden viestintäteknologian käyttöönottoa työyhteisössä, ja tarkastelee tätä käsitteleviä viestintäteorioita. Hänen johtopäätöksensä on, että uuden viestintäteknologian käyttöönotto on ymmärrettävä vuorovaikutuksessa organisaation aiempaan kulttuuriin ja teknologian soveltamistapaan organisaatiossa, mikä torjuu teknologisen determinismin mukaisen tulkinnan.

Sanat teknologia ja tekniikka eivät viittaa pelkästään koneisiin tai viestintävälineisiin. Teknologia sisältää laitteet, niiden käyttötavat ja käyttäjät sekä myös sen laajemman ja osittain tiedostamattoman rakenneympäristön, jossa koneille ja niiden käyttötavoille luodaan erilaisia merkityksiä. Teknologia muuttuu vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Samalla teknologia muuttaa ihmisiä. Tehtäessä ennustuksia teknologisesta muutoksesta, on otettava huomioon se, että teknologian ja sen käyttötavat muuttuvat yleensä hitaammin kuin kuvitellaan. Muutos voi saada myös suuntia, joita ei alunperin olla tavoiteltu. Uusi informaatioteknologia ei siis ole pelkästään laitteita tai sovellutu-sohjelmia vaan sen taustalla on vaikeasti määriteltävissä oleva laajempi maailmankuviin ja toimintamalleihin liittyvä muutos. Se onko tällaista muutosta tapahtunut, on kiistanalaista.

Sana tekniikka käsitetään yleensä instrumentaa- lisemmaksi kuin teknologia. Tekniikka on jotain opera- tiivisempaa ja se sisältää laitteet, tiedonsiirtoprotokollat ja laitteiden käyttötavat. Esimerkiksi tietotekniikan voidaan katsoa kattavan muun muassa tietokoneet, tietojenkäsittelyn, elektroniikan ja tietoliikenteen. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että vaikka tieto-sanan käyttö on vakiintunut olisi parempi puhua informaatiosta ja informaatioyh-teiskunnasta, informaatiotekniikasta jne. Tavallisimpien määritelmien mukaan tieto pitää sisällään oletuksen välitettävän informaation totuudellisuudesta, eikä siitä ole aina kyse.

On myös muistettava, että globaalisesti tarkasteltuna uuden median tulo ei ole merkinnyt viestintäkulttuurista vallankumousta. Internet koskettaa tällä hetkellä vain mitätöntä murto-osaa maailman väestöstä, ja eräiden arvioiden mukaan suurin osa ihmiskunnasta ei ole vielä edes joutunut television tai radion vaikutuspiiriin. Veijo Hietala korostaa vanhan uuden median eli television kykyä luoda kuvaruudun läpäiseviä sosiaalisia tunnesiteitä globaalisen yhteisön välille. Jukka-Pekka Puro puolestaan on tutkinut toisen vanhan median, eli radion, digitalisoitumisen merkitystä. Uuden kehityksen suurimmaksi taustatekijäksi hän näkee radiotoiminnan markkinoitumisen ja kaupallistumisen.

Kohti digitaalista kulttuuria

Yleensä kun puhutaan uudesta mediasta tai informaa-tioteknologiasta, viitataan uusiin viestintävälineisiin ja tapoihin teknisestä näkökulmasta. Uudella informaatioteknologialla tarkoitetaan esimerkiksi Internetiä tai tietokonepohjaista multimediaa. Itse asiassa multimedia on uuden median yhteydessä hieman harhaanjohtava termi, sillä sitä on ollut olemassa jo useita vuosikymmeniä. Esimerkiksi Tekniikan Maailmassa kirjoitettiin vuonna 1972 seuraavasti: ^ÓMultimedia ahtaa vastaanottajan täyteen informaatiota kaikkia kanavia pitkin. Siis näkö^Wja kuuloaisti ja mahdollisesti painoaisti ja kosketuskin välittävät samaa asiaa.^Ó (Tekniikan Maailma 5 [1972]:34-36) Tämä määrittely, jolla viitataan usean informaationvälitystavan yhdistämiseen sopii kyllä hyvin 1990-luvun medioituneeseen yhteiskuntaan, mutta siitä puuttuu vielä hypermediallisuuden ulottuvuus. Hypermediassa on olennaista käyttäjän ja välineen vuorovaikutus, jolloin selailija tai surffailija voi kanavan sallimissa rajoissa puikkelehtia tekstistä tai kuvasta toiseen. Uusi informaatioteknologia määrittyy siis pitkälti sen luoman vapauden illuusion kautta.

Veijo Hietalan edustaman näkökulman vastapainoksi on teoksessa mukana digitaalisen kulttuurin merkitystä korostavat artikkelit. Aki Järvinen erittelee tätä kulttuuri- ilmiötä ja tarkastelee verkossa toimimiseen liittyvää uudenlaista interaktiivista subjektia, joka toimii yhtä aikaa sekä lähettäjänä ja vastaanottajana. Järvinen ennustaa digitaalisen kulttuurin muodostuvan yhä tärkeämmäksi osaksi arkipäiväämme, mikä käytännössä muuttaa meidän vanhaa, esimerkiksi television, rakentamaa maailmankatsomusta. Samoilla linjoilla on Markku Soikkeli, joka tutkii digitaalisen kulttuurin hypermediaan sisältyviä mahdollisuuksia uudenlaisen kirjallisen muodon luomiselle. Hänelle uusi media edustaa nimenomaan uutta kokemuksen laajentamisen mahdollisuutta. Kolmantena näkökulmana ovat Petri Saarikosken havainnot tietokone- ja videopelien vaikutuksesta maailmankuvaamme. Hänen mukaansa pelien tulo viestin-täkanaviksi kertoo 1990-luvun uuden median kaupallisuuden ja viihteellisyyden lisääntymisestä. Pelit saattavat tässä kontekstissa muovata myös kokemustamme niiden ulkopuolisesta todellisuudesta, josta esimerkkinä toimii Persianlahden sota.

Internet vai internet?

Internet-sanan kirjoitusasussa on eroja, jotka eivät ole aivan niin viattomia kuin ensi tarkastelulta voisi vaikuttaa. Joillekin verkko on Internet isolla I:llä. Se on valvontaideologian helvetti, uuden demokraattisen yhteiskunnan esiaste tai kaupallis-teknillisten yltiöpositiivisten unelmien tila, joka pitää sisällään lupauksen tai uhkauksen tulevaisuudesta. Verkosta on tullut kokonaisen maailmankatsomuksen symboli ja kiteytymä.

Toisille Internet on internet, yksi työkalu muiden joukossa. Se on kiinnostava muttei mitenkään erikoinen väline, jonka avulla todellisuutta hahmotetaan. Tällä työkalulla on tietty erityisyytensä, mutta sitä ei haluta korostaa toisten työkalujen kustannuksella. Esimerkiksi perinteiset tiedotusvälineet, kuten lehdet, suosivat internet-muotoa, koska silloin se ei aseta muita viestintämuotoja alisteiseksi vaan tekee niistä rinnakkaisia. Tällöin mediayhtiöiden laajeneminen kaikille alueille ja uuden monivälineellisen viestintästrategian luominen tuntuu luonnolliselta.

Silloin kun Internet on lopullisesti muuttunut internetiksi, uusi informaatioteknologia lienee jotain sellaista, mitä emme voi nyt edes ennustaa. Internetissä ei ole enää silloin mitään kummallista. Se on kesytetty, arkipäiväistetty. Se on vakiintunut osaksi alitajuntaamme, emmekä enää tunnista kaikkia niitä erityispiirteitä ja arvotuksia, joita tähän verkkoon liittyy.

Entä millainen on yksilön asema 1990-luvun postmodernin kulttuurin sisällä ja millaisesta murroksesta on puhuttava? Voidaanko sanoa, että todellisuuskuvamme on muuttunut niin ratkaisevasti että olemme astuneet uuteen aikakauteen? Vuosituhannen vaihteen kaupunkikulttuuri on eräissä tutkimuksissa jopa väitetty astuneen kokonaisuudessaan kybertilaan. Meitä ympäröivä fyysinen maailma on näissä näkemyksissä etääntynyt niin kauaksi, että me emme enää pysty käsittelemään meitä koskettavia arkisia ongelmia, emmekä tiedosta hallitsevien piirien meihin kohdistuvaa valvontaa ja vallankäyttöä. Toisaalta monien mielestä nämä näkemykset ovat liioiteltua ja todellisuudessa fyysinen maailma, moderni kaupunkikulttuuri ei ole hävinnyt tietokoneen tai television kuvaruudulle. Toisaalta Persianlahden sodan kaltaiset tapahtumat ovat olleet konkreettisia esimerkkejä teknologian vaikutuksesta viestintätapahtuman julkisuuskuvaan.

Ei ole olemassa yhteistä näkemystä siitä, ovatko uuteen mediaan liitetyt tekniset sovellukset luonteeltaan hyviä vai huonoja. Joidenkin mielestä esimerkiksi Internet on helpottanut tiedon saantia ja mahdollistanut uuden globaalisen yhteisön syntymisen, ja näin ollen Internetin on monin paikoin todettu edistäneen demokraattisia arvoja maailmalla. Toisaalta jotkut korostavat, että Internet on luotu puhtaasti kaupallisia tarkoituksia varten ja sen päämääränä on television tavoin hallita massoja viihdekulttuurin kautta. Näiden näkemysten mukaan Internet ei ole lainkaan edistänyt ihmisten kriittistä ajattelua. Tuoreena esimerkkinä tarjotaan Lewinsky- Clinton-tapauksen webbisivuilla saa-vuttamaa suosiota.

Tärkeintä ei ole kuitenkaan tutkimustilanteen pirstalemaisuuden toteaminen. Uutena mediana tunnetut ilmiöt, Internet, tietokoneet, digitaalitekniikka, ovat tulleet jäädäkseen ja tutkijoiden velvollisuutena on nyt selvittää miten niihin olisi suhtauduttava. Toisin sanoen tekstit on asetettava niitä ympäröivään kontekstiin ja mietittävä miten uusi media toimii yhteiskunnassamme toisaalta muutoksen ja edistyksen mahdollisuutena, toisaalta demokratiaa uhkaavana vaaratekijänä. Brett Dellinger tarkastelee englanninkielisessä artikkelissaan Internetin historiaa varsin pessimistisestä näkökulmasta. Hän näkee, että siihen alun perin sisältyvä lupaus viestintädemokratiasta ja julkisesta palvelusta on joutumassa kaupallisten intressien alistamaksi. Hänen mukaansa EU:n audiovisuaalinen politiikka on johtamassa Internetin alistamista uusliberalistiselle yhteiskuntapolitiikalle.

Uusi media ja arkielämä pyrkii teoksena toimimaan edellä kuvaillun laaja-alaisen mutta epäyhtenäisen tarkastelutyön pelinavaajana. Näiden artikkeleiden välisen vuoropuhelun kautta on mahdollista luoda kokonaiskuvaa ja suhteuttaa eri näkemyksiä toisiinsa ja koko järjestelmään konkreettisella arkipäivän kokemustasolla. Vuoropuhelun kautta voimme paitsi kartoittaa tätä viestintäkulttuurin ilmiötä, myös osoittaa mikä uudessa mediassa ja sitä ympäröivässä yhteiskunnassa on tärkeätä, mitä täytyisi muuttaa ja millaisin keinoin nämä muutokset olisi toteutettavissa.

Hannu Nieminen
Petri Saarikoski
Jaakko Suominen