Jaakko Suominen: ESKO, Ensi ja Äly-Elo - Miten tietokone inhimillistettiin

Artikkelikäsikirjoitus, eroaa pienissä yksityiskohdissa julkaistusta tekstistä.

Teoksessa 30-vuotias tunteilee. Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen juhlakirja. (s. 145-156) Toim. Kimi Kärki. Turun yliopiston historian laitos. Julkaisuja n:o 61. Turku 2002.

ESKO, Ensi ja Äly-Elo

Miten tietokone inhimillistettiin

Pekka Lipponen avasi jättimäisen ruumisarkunoloisen paketin kannen. Arkun sisältä toljotti kulmikas, kammottava olio silmät kiiluen. Pekka mietti, mistä oikein oli kyse. Lopulta tuttu muistikuva välähti mieleen. Sehän oli tohtori Capran robotti X-RO-333/09, jota oli käytetty elokuvassa Koneitten kapina. Elokuvan tuottaja filmimiljonääri Whipshock oli lähettänyt X-RO:n Pekalle vastalahjaksi suomalaisesta saunasta.

Mutta että oikein "X-RO-333/09". Salskea savolaisemme tuhahti moiselle nimihirviölle. Hän mutisi itsekseen, tuolle mokomalle läpättävälle ruputille: "E-en minä rupea sinua tuommoisella nimellä puhuttelemaan. Minä ristin sinut Romulukseksi, kun näytät ihan romukauppiaan mannekiinilta!"

Aarne Haapakosken eli Outsiderin luoman sankarihahmon Pekka Lipposen ja robotin fiktiiviset ensisilmäykset vaihdettiin1960-luvun puolimaissa. Pekan reagointitapa kuvaa hyvin ihmisen ja teknologian arkista kohtaamista. Nimeäminen ja nimittely ovat keinoja, jolla teknologia kesytetään ja tehdään tutuksi. Kulutustutkija Mika Pantzar onkin todennut, että kansan kieli ja usein pilkallisetkin nimitykset integroivat uutta mediaa ja teknologiaa vanhaan kulttuuriseen järjestykseen. Aikaisempien kokemusten pohjalta nimetyt ruputit ja romulukset on helpompi hyväksyä osaksi elämää kuin pitkiä uusia tyyppikoodeja kantavat konehirvitykset.

Koneille sadattelu, nimittely ja lievä väkivaltakin saattavat parantaa oloa, jos laitteet eivät suostu yhteistyöhön. Joskus teknohärvelit sentään toimivat. Helpottavat elämääkin. Kilttejä koneita jopa hellitellään. Niille keksitään lempinimiä, jotka viittaavat sekä hyviin että huonoihin ominaisuuksiin. Autojen, laivojen ja lentokoneiden lisäksi myös tietokoneet saavat kutsumanimiä.

Internetin aikakaudella esimerkiksi useat Turun yliopiston verkossa olevat tietokoneet – tai oikeastaan niiden verkkokortit – on mahdollista tai jopa pakko nimetä omien mieltymysten mukaan. Kulttuurihistorian oppiaineen konearsenaalista ovat löytyneet sellaiset kapistukset kuten elvis, costner, river, jean-paul, sartre, simone, angelika, odradek, fletcher, krohn, kallas, tom, ritva, kaisa, laura, bruce, svengali, holyrood, monachus, stultus, marquess, bellezza, caligari, alberti, natalie, nizinsky, dylan, desperado, paolo, esko, godard, hella, horace, kuvio, sumu, salama, kaste, paiste ja paahdin.

Nimet kertovat kulttuurihistorioitsijoiden persoonista, idoleista ja ihanteista – usein tutkimuksen kohteistakin. Mitä kaikkea ne paljastavat kulttuurihistorioitsijan identiteetistä, elämänpiiristä ja maailmankuvasta, se on kokonaan toinen kysymys :) Joka tapauksessa nimeämiseen liittyy melkein aina joku henkilökohtaisesti tärkeä tarina, selitys, joka antaa koneelle erityisen merkityksensä.

Kulutus- ja teknologiatutkijat ovat antaneet tällaiselle arkipäivän teknilliselle "elvistelylle" tieteellisen selityksen. He puhuvat teknologian käyttöönottoon kuuluvasta sisäistämisestä (singularisation) ja haltuunotosta (appropriation), joiden myötä anonyymistä massatuotteesta tulee omanlaisensa, erityinen. Tietotekniikan sisäistämiseen ja haltuunottoon kuuluu nimeämisen lisäksi muun muassa graafisen käyttöliittymän työpöydän taustakuvan valinta sekä kaikki muu koristelun tavat.

Perinteentutkijat liittänevät tekniikan nimeämisen ja personoinnin luonnon elollistamisen, antropomorfismin, ikiaikaiseen tapaan. Pääasia kuitenkin on, että Osbornen tai Pinuksen kokoama PC-bulkkipönttö muuttuu nimen(kin) ansiosta juuri siksi omaksi ja turvalliseksi työvälineeksi, jota on näppärää näpytellä tunnista tuntiin, päivästä päivään. Nimeäminen saattaa liittyä myös odotuksiin koneen luonteesta, kuten eräs kulttuurihistorian tutkija toteaa koneistaan, stultuksesta ja bellezzasta:

Ensin oli stultus eli narri latinaksi, mutta ei vain narritutkimuksen vuoksi vaan myös siksi että arvelin jo konetta nimetessäni sen alkavan temppuilla kanssani. Näin kävikin. Tai ehkä minä temppuilin. Toinen ... oli bellezza, eli kauneus italiaksi. Tutkimusaiheviittauksen lisäksi tähän sisältyi myös onnea uudesta koneesta: vanhan temppuilevan jälkeen uusi kone oli minusta varsinainen kaunokainen!

Nimeämisessä, hellyttelyissä tai harmitteluissa ja peloissa ei ole mitään kovin uutta. Perinne näkyy sellaisissa keskipitkänkin välin tietoteknisissä aikatasoissa, jotka eivät kiinnity pelkästään ikiaikaiseen mytologisuuteen. Esimerkiksi ensimmäiset suuret ja mahtavat keskuskoneet 1940- ja 1950-luvuilla nimettiin yksilöllisesti. Nimien antajat pyrkivät tietoisestikin tuomaan uutta teknologiaa osaksi vakiintuneita kulttuurisia järjestyksiä, niin tieteellisellä, konttoriteknisellä kuin populaarimmallakin tasolla. Nimien antaminen oli alussa mainittua kulttuurihistorian tapausta yleisempi, usein yhdessä päätetty tapahtuma. Tässäkin tapauksessa nimet kuitenkin inhimillistivät ja personoivat koneita, mutta muistuttivat samalla tietotekniikan pimeistä ja arvaamattomistakin puolista.

Tietokonenimien tarkempi tutkiminen on mielenkiintoista – ainakin kaltaiselleni tietotekniikan kulttuurihistorioitsijalle. Nimeämiskäytännöt kertovat oman aikansa teknologiasuhteesta, niistä tavoista ja tuntemuksista, joilla ihmisen ja koneen eroja sekä yhtäläisyyksiä hahmotettiin. Nimeämiskäytännöt kertovat niin ikään vuorovaikutuksesta ja keskustelusta, jota eri maiden konehankkeiden ja teknologisten kulttuurien välillä tapahtui.

Vielä yksi omakohtainen aasinsilta aiheeseen. Nimesin ensimmäisen oman työkoneeni pari vuotta sitten "ensiksi". Halusin käyttää nimeä, joka kytkisi koneen tutkimuskohteeseeni, Suomen tietotekniikan historiaan. Tämä artikkeli kertoo Ensi-koneeni esikuvasta ja muutamasta muustakin suomalaisesta sähköaivosta 1950-1960 -lukujen taitteessa.

R.A.K.A.S. = Rakas Akronyymi Kertoo Aina Salaisuuden

Yhdysvaltalainen hallinto tuntuu rakastavan juhlallisia kirjanlyhenteitä, akronyymejä. Omat lyhenteensä on virastoilla, tutkimuslaitoksilla, virkanimikkeillä ja projekteilla. Esimerkiksi teknologian historian teoksia selaillessa löytää laitoksia kuten ARPA, DARPA, IPTO sekä kymmeniä – ellei satoja muita.

Sama lyhennerakkaus tosin on leimannut myös Neuvostoliiton ja muidenkin maiden viranomaistoimintaa. Lyhenteistä muodostuu salakieltä, jonka parissa byrokratian rattaissa taapertava yksilö on hukassa. Yhtä hyvin hukassa on lukija, joka kahlaa läpi lyhenteitä vilisevää tieteellistä tutkimusta.

Lyhenteissä kukkii myös oma kuiva huumorinsa, joka leimaa varsinkin tieteellistä ja teknistä kehitystoimintaa ja näiden populaareja parodioita. Akronyymeistä muodostuu monesti sana, joka viittaa aivan toisaalle kuin ne ainekset, joista se on koottu. Lyhenteet ja niiden kommentointi kuuluivat kaikkein ensimmäisten tietokoneiden kulttuuriseen todellisuuteen.

Ensimmäiset tietokonenimet ja lempinimet ponnahtivat amerikkalaisesta akronyymiavaruudesta. Suomalaiset konerakentajat Hans Andersin ja Tage Carlsson toteavat, että ainakin tietokonehankkeiden tapauksessa monesti keksittiin ensin sopiva akronyymi ja sitten sille sopiva selitys. Käytännössä akronyymi ja sen perusta ovat tosin muotoutuneet yhdessä, vuorovaikutuksessa keskenään. Tietty lempinimiperinne ja pohjasanasto ovat ohjanneet nimenantoa. Elektronikoneiden akronyymeistä ovat usein löytyneet sanat automaattinen, elektroninen, komputaattori tai kalkulaattori.

Yhdysvaltalaisia akronyymihirvityksiä riittää. Kaiken alussa olivat ASCC (IBM Automatic Sequence Controlled Calculator eli Harvard Mark, 1944) ja ENIAC (Electronic Numerical Integrator and Computer1945-1947) , usein ensimmäisiksi elektronisiksi tietokoneiksi kutsutut massiiviset kehitelmät. Niitä seurasivat EDVAC (Electronic Discrete Variable Automatic Computer), EDSAC (Electronic Delay Storage Automatic Calculator, 1949, Englanti), BINAC (Binary Automatic Computer), UNIVAC (UNIversal Automatic Computer, 1950), MANIAC (Matematical Analyzer, Numerical Integrator and Computer, 1952) ja kumppanit, jotka syntyivät etupäässä tieteellisten projektien tiimellyksessä yksilöllisiksi tutkimuslaitteistoiksi.

Myös skandinaavit aloittivat koneiden rakentelun. Esittelen tarkemmin pohjoismaiden koneiden nimiperinnettä.

Ensin ruotsalaiset pureksivat BARKin (Binär Aritmetisk Räkne Kalkylator, 1950) parissa. Bark tarkoittaa pettua tai parkkia, tietää sanakirja kertoa. Myöhemmin länsinaapurimme irvistelivät BESKin (Binär Elektronisk Sekvens Kalkylator, 1953) perään. Homma oli siis katkeraa tai kirpeää. Vai viitattiinko nimellä koiruohoviinaan, jota besk myös merkitsee?

Lundin yliopiston BESK-kopiosta tuli sentään SMIL (Siffermaskinen i Lund, 1956). Irvistys vaihtui hymyyn. Sen perässä seurasikin lauma konenaisia, SARA (Saabs Räkne Automat, 1957), Mina ja Mona, jotka eivät enää olleet samanlaisia tieteellisiä yksilöitä vaan kaupallisia laitteita.

Tanskalaisetkin saivat valmiiksi BESK-kopion. Nimi oli melkein sama. Tanskalaisesta BESKistä tuli DASK (DAnsk Sekvens Kalkylator tai Dansk Aritmetisk Sekvens Kalkulator 1956-) – ei sentään DASS, joka olisi ainakin ruotsiksi tarkoittanut huussia. DASKia seurasi geotieteilijöiden GIER (Geodætisk Instituts Elektroniske Regnemaskine, 1958).

Norjalaiset eivät itse niin paljon rakentaneet. Mutta sähköaivomiehet ja naiset laskivat lukuisina. Norjalaisilla oli NUSSE (Norsk Universal Siffermaskin, Sekvensstyrt, Elektronisk 1954-1955), FREDERIC (nimetty konetta käyttäneen laskukeskuksen johtajan Frederik Møllerin mukaan, 1957), NILS, EMMA ja muita. Viimeksi mainittua IBM 650-konetta kutsuttiin lehdistössä tyttölapseksi, joka palveli maan tarpeita.

ESKO – noin seitsemäs veljes

Näistä nimistä – kuten rakennus- ja hankintaprojekteista yleensäkin myös suomalaiset ottivat oppia. Matematiikkakonekomitean johdolla rakennettiin suomalaista minimaalikonetta saksalaisen Göttingenin G1a -konesuunnitelman pohjalta. Esikuva tuntuu nimimielessä hankalalta ja etäiseltä. Ei olekaan ihme, että läheisempää kytköstä etsittiin.

Koneprojektia tutkinut Petri Paju toteaa, että Göttingenin Gee etsiytyi ensin ESCOksi. Pian keväällä 1955 se suomalaistui lisää. ESCOsta tuli ESKO (Elektroninen Sarja KOmputaattori tai Elektroninen Sekvenssi KOmputaattori).

Muitakin vaihtoehtoja toki oli. Koneen rakentajat Hans Andersin ja Tage Carlsson kertovat, että myös FISK- ja SAMPO-nimiä pohdittiin. Ensimmäinen vaihtoehto viittasi pohjoismaisiin BESK- ja DASK -koneprojekteihin, toinen Kalevalasta tuttuun Seppo Ilmarisen takomaan myyttiseen muinaishärveliin.

Mutta ei tullut koneesta kalaa eikä vaurauden jauhajaa vaan suomalainen mies, arkinen ja tuttu, kaiketi.

ESKO yhdisti taitavasti kansallisromantiikan ja pohjoismaisen nimeämisperinteen, yhden kirjaimen keikautuksella Ruotsin BESKistä. Pikkuinen väärinkäsitys oli tosin lähellä. Andersin ja Carlsson kertovat:

Kun ESKO-nimeä käsiteltiin Matematiikkakonekomitean kokouksessa tapahtui esittelijä Andersinille pieni kömmähdys: "Olihan Esko nuorin veljistä" hän sanoi. Vasta kokouksen jälkeen joku komitean jäsenistä huomautti, että "kyseessähän ei ollut Seitsemän Veljestä vaan Nummisuutarin Esko, eikö niin?"

Ensi ehtii ensin

ESKOa väkerrettiin vuosien vieriessä. Tieteellis-tekniseen ongelmanratkaisuun ja jonkinlaisen keskuslaskutoimiston alkusiruksi tarkoitettu kone ei valmistunut ennen vuosikymmenen loppua rahoitusongelmien, usein muuttuvien suunnitelmien ja komponenttien tuontiongelmien takia.

Suuret suomalaiset organisaatiot alkoivat suunnitella kaupallis-hallinnollisen tietojenkäsittelykoneen hankkimista. Maailmalla kohistiin koneista, ja niitä konttoritekniikan maahantuojat, IBM etunenässä, innokkaasti esittelivät.

Ensimmäisenä koneen tilasi Postisäästöpankki, joka tarvitsi entistä laajempaa masiinaa paisuneen keskitetyn tilikirjanpitonsa hoitajaksi. Koneilla ja nimillä kilpailtiin julkisuudessakin. Postisäästöpankin sarjatuotettu IBM 650 sai lempinimen ENSI. Se ei ollut kirjanlyhenne, joita erityisesti tieteellispohjaisissa uniikkilaitteita koonneissa koneprojekteissa viljeltiin. ENSI tai Ensi viittasi laitteen suomalaiseen esikuvallisuuteen tai edelläkävijyyteen.

Samalla kone määrittyi lievästi naispuoliseksi, norjalaisen IBM 650 -sisarensa Emman tavoin. Ensi oli kohtalaisen harvinainen henkilönimi, joka annettiin yleensä naispuoliselle esikoislapselle, joskus pojillekin tosin. Kalenteriin 9.6. nimipäiväänsä viettänyt Ensi oli otettu Ension rinnalle 1926 ja poistettu sieltä 1950. Nimipäivistä päättävät arvioivat Ensi-nimen suosion vähäiseksi.

Ensiä käsiteltiin julkisuudessa samaan tapaan kuin samoihin aikoihin Suomen elokuvateattereissa pyörineen Hollywood-elokuvan Täydellinen sihteeri (Desk Set, 1957) EMERAC-konetta eli Emmyä. Kummatkin olivat nerokkaita, mutta joskus kenties oikukkaita koneneitosia, joita korkeasti koulutettu mies ohjeisti. Suomen Sosialidemokraatti kirjoitti kuvatekstissä 18.10.1958 Ensistä seuraavasti:

Kerrassaan kadehdittava laskupää on "Ensillä", joksi uusi tietojenkäsittelykone on kastettu (tyttö siis?). Nappia painamalla se vastaa kaikkeen mitä kysytään, mutta ensin on jonkun syötettävä sille tehtävä. Ekonomi M. Ruokonen, joka on perehtynyt elektroniaivoihin Amerikassa, toteaa "Ensin" olevan verrattoman nerokkaan "yksityissihteeriksi", jolla ei ole sellaista inhimillistä heikkoutta kuin pettävä muisti.

Sukkela jölkötin

Pari muutakin koneiden varhaista hankkijaa noudatti ESKOn ja Ensin nimeämisperinnettä. Elanto nimesi "rautaisen konttoristinsa" Äly-Eloksi (vuodenvaihteessa 1959-1960). Kansaneläkelaitoksen IBM 650 -installaatiosta tuli Sukkela (1960). Se oli koko Euroopankin mittakaavassa aikansa mittapuun mukaan poikkeuksellisen laaja ja ainutlaatuinen konekokonaisuus.

Sukkelan käyttöönotto valmisteltiin huolellisesti. Tulevan koneosaston ja Kansaneläkelaitoksen johtajisto kirjoitti konehankinnasta useita kertoja esimerkiksi Kela Pyörii -asiakaslehdessä.

Vaikka uusi kone oli tulossa olemassa olleelle konttoritekniselle osastolle tarpeeseen työmäärän kasvaessa, muutos oli suuri. IBM 650 -laitteisto oli kallis ja vaati töiden uudelleen organisoimista. Tällainen uudenlainen tilanne herätti epäilyksiä, varsinkin kuin kansainvälisessä keskustelussa pohdittiin automaation vaikutusta työllisyyteen ja työn sisältöön.

Koneita käyttöön ottavan organisaation oli huolehdittava siitä, että muutos tuntui 'oikealta rationalisoinnilta', ei 'väärältä'. Työn historiaa tutkinut Pauli Kettunen tarkoittaa oikealla rationalisoinnilla ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmiston piirin käsitystä niistä tuotannollisista uudistuksista, jotka merkitsivät työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden kohentumista tehokkuuden samalla lisääntyessä. Väärä rationalisointi viittasi puolestaan toimintaan, joka palveli ainoastaan pääoman suppeita intressejä työläisten aseman kurjistuessa.

Oikeanlainen muutos oli sellainen, jossa työntekijöille annettiin mahdollisuus vaikuttaa uuden koneen asettumiseen työyhteisön osaksi. KELAssa yksi mielenkiinnon herättäjä ja tutustuttaja oli tietokoneen nimikilpailu. Siihen jätettiin 233 ehdotusta. Kela Pyörii -lehti listasi alkuvuodesta 1960 muun muassa nimiehdotukset Aivo, Äly, Eläke, Kela, Sampo, Suhi, Seppo, Emma, Hilsu, Hoksotin, Jylke, Jölkötin, Kylmä-Kalle, Iso-Iita, Lakeija, Peltipää, Pimu, Prosit, Nopsa ja Suihke.

Nimiehdotukset valaisevat erinomaisesti sitä kulttuurista työkalupalettia – tai Lauri Hongon termillä "perinnevarastoa" – jonka pohjalta elektronikoneenkin olemusta 1950-1960 -lukujen taitteessa määritettiin. Nimiehdotukset pitivät sisällään ainakin neljänlaisia aineksia.

Ensinnäkin koneelle ehdotettiin selkeää ihmisen nimeä. Nimet saattoivat viitata todellisiin henkilöihin, mutta ehkä useammin populaarikulttuurin tai kansanperinteen piirin esikuviin (Esim. Emma, Iso-Iita, Kylmä-Kalle, Seppo, Sampo). Toiseksi nimen avulla haettiin yhteyttä koneen käyttäjiin tai käyttäjäorganisaatioon (esim. Eläke, Kela).

Kenties yleisimmin ehdotukset viittasivat koneen olemukseen, kokoon, "ajattelukykyyn", tehokkuuteen, ulkonäköön tai ääneen (Peltipää, Jylke, Iso-Iita, Nopsa, Suihke, Aivo, Äly, Sampo jne.).

Ajattelukyky olikin erittäin tavallinen ja pohdittu ongelma tietokoneiden yhteydessä. Tämän perinteen mukaan nimettiin 1960-luvun alussa Postisäästöpankin Ensi-koneen seuraaja IBM 1401, jota kutsuttiin NEROksi. Tietokonealan ammattilaiset halusivat usein korostaa sitä, ettei tietokone tai koneaivo tehostaan huolimatta ajatellut – ainakaan samalla tavalla kuin ihminen. Mutta kuten nimiesimerkitkin osoittavat, käytännössä koneen ajattelukyvyllä leikiteltiin jatkuvasti.

Ruumiilliseen toimintaan viittaavat nimiehdotukset tuovat ainakin minun mieleeni ravihevoset, mutta sopinevat ne tietokoneellekin. Tässä onkin huomioitava, että varhainen keskustietokone oli ajattelun lisäksi myös hyvin fyysinen mietiskelijä tai työntekijä. Fyysisyys tuli voimakkaasti esiin konekuvauksissa, kuten seuraavassa Arijoutsin pakinan katkelmassa. Helsingin Sanomien pakinoitsija Arijoutsi kertoo siinä Ensi-koneen käyttöönotosta Postisäästöpankissa:

Postisäästöpankki, joka Ensin on maahamme tuottanut, oli järjestänyt sähköaivojen ensiesityksen mitä suurimmalla juhlallisuudella. Itse valtionvarainministeri painoi käynnistysnappia ja hänen lisäkseen saarsi konetta niin monet enemmän tai vähemmän kuuluisat, sähköttömät aivot, että olisi luullut kenen tahansa ensiesiintyjän saavan skakkuksen tai krampin. Mutta ei saanut Ensi. Se rupesi heti pääohjelmansa puitteissa automaattisesti päättelemään, minkä ohjelmahaaran antamien käskyjen mukaan sen on pääohjelman edistyessä toimittava. Se suoritti loogisia päätelmiä. Se turvautui pikamuistiinsa. Se pärisytti magneettirumpuaan. Se laski jokaisen paikalla olleen verot ja senkin, paljonko niistä oli pihistetty. Se siirsi heidät reikäkortille — ja useimmille kuului reikää tulleen niin paljon, ettei korttiin jäänyt reunojakaan. Ja kaiken tämän se teki 1/3 sekunnissa, jonka jälkeen Ensi välittömästi heitti juhlavieraat pellolle ja uppoutui tosissaan postisiirtotilien omistajien asioihin.

Mutta takaisin Sukkelan pariin. Neljänneksi Kelan nimikilpailun ehdotukset viittasivat koneen palvelijaluonteeseen ainakin suhteessa johtotasolla toimineisiin koneiden tulosten tarvitsijoihin (Pimu, Lakeija). Palvelija- ja orjaretoriikka kuului niin ikään robottikeskusteluun tavallisena teemana. Sen sijaan palvelijana tai orjana olemista ei useinkaan kyseenalaistettu nimenannon tai nimenantouutisten yhteydessä sinänsä, mutta tieteisfiktion puolella tämäkin teema tai ongelma nousi esiin.

Nimeämisen mielleyhtymät tulivat kaikkiaan siis monilta tahoilta. Parhaissa ehdotuksissa kaksi tai useampia kategorioista yhdistyi. Tästä onnistuneesta kansanomaistuksesta ja sukkeluudesta (!) esimerkeiksi käyvät Postisäästöpankin nimikilpailun voittanut ehdotus Sukkela sekä Elannon Äly-Elo.

Koneelle sielu

Kaikessa rikkaudessaan nimenanto oli aktiivinen tietokoneen kotoistamisen tapa tilanteessa, jossa teknologia näyttäytyi uutuutena, murroksena, jopa pelottavana. Nimen ansiosta koneesta tuli yksilöllinen ja oma. Kone oli "yksi meistä" ja samalla ihailun – joskus ironiankin – lempeä kohde. Se oli tehokas organisaation yhteinen ylpeys, ei mikään kasvoton esimerkki laajalle leviävästä massatuotannosta ja automaatiosta.

Kotoistamiseen kuulunut nimi ei tehnyt koneesta ainoastaan harmittomia tai haluttavia. Persoonallinen nimeäminen liitti koneisiin myös arvaamattomuuden, oikuttelevaisuuden ja herkkyyden piirteitä, jotka olivat luonteenomaisia eläimille ja ihmisille. Nämä piirteet tulivat esille moninaisissa ihmisen ja koneen kohtaamistilanteissa, joita populaarijulkisuudessa kuvattiin. Täydellisen sihteerin Emmy-kone vaati toimiakseen puhdasta ilmaa, herkkää ohjeistusta, joskus hiusneulan tapaisia arkielämän apuvälineitä. Koneita kuvattiin nopeiksi ja virheettömiksi, mutta tieteisfiktion arvuutteluissa ja tosielämässäkin tilanne saattoi olla käytännössä toinen. Teknologinen mopo tai puoliksi kesytetty hirviö oli vaarassa karata käsistä.

Toisaalta nimet tekivät mahdollisista uhkakuvista ja ongelmistakin kulttuurisesti tuttuja, turvallisia ja ennakoitavissa olevia. Ne muistuttivat modernin teknologian kaksijakoisesta ja ihmissidonnaisesta luonteesta.

Tietokonealan kaupallistumisen ja massatuotannon myötä nimeämisen käytännöt siirtyivät laajemmalle. Samalla käytännöt muuttuivat. Vaikka suuret keskustietokoneet valmistettiinkin sarjatuotantona, varsinkin 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa käyttäjäorganisaatiot halusivat edelleen korostaa kalliin tai ainakin organisaation laajuisesti merkittävän koneen erityislaatuisuutta.

Nimeämisperinne on jäänyt elämään muun muassa tiedemaailmaan ja Internetiin. Palvelinkoneet, kirjastotietokannat ja yksittäiset verkkoon kytketyt tietokoneetkin ovat saaneet yksilöllisiä nimiä. Nimimaailma on haettu usein antiikin mytologioiden, kansantarustojen, tieteisfiktion tai populaarikulttuurin parista.

Mikrotietokoneiden ja kulutuselektroniikan maailmassa myös laitevalmistajat ovat lähteneet mukaan kotoistavaan nimiperinteeseen: tunnemme esimerkiksi Saloran Fellow (kaveri) -mikrotietokoneen, Commodore Petin (lemmikki) ja Amigan (naispuolinen ystävä), Nokian Mikot ja Mikromikot, Applen Lisan ja Macin, Nintendon Gameboyn (pelipoju) sekä useita muita.

Personoinnista ja kustomoinnista on tullut laajempi markkinointistrategia, mutta yhä ilmiö seuraa myös robotteja ja tekoälyä. Sveitsin maailmannnäyttelyn, EXPO'02:n tekoälyn ja robotiikan osastolla oppaina toimivien Robox-robottien ohjelmointikieli on saanut nimen SOUL, sielu.

Mutta yhä myös jokapäiväisissä askareissa koneille annetaan lempinimiä. Mikä sinun tietokoneesi nimi on? Onko viha-rakkaussuhteen tekninen kohde Romulus, Remus, Riitta tai Ridge? Vai onko koneveikon nimi Litzen, kenties?

Kirjallisuutta

Andersin, Hans ja Carlsson, Tage (1993) "ESKO – ensimmäinen suomalainen tietokone." Tietotekniikan alkuvuodet Suomessa. Toim. Martti Tienari. Tietotekniikan liitto ja Suomen Atk-kustannus, Helsinki.

Campbell-Kelly, Martin & Aspray, William (1996) Computer. A History of the Information Machine. BasicBooks, New York.

Honko, Lauri (2001) "Kulttuurin pinta ja pohja." Tieteessä tapahtuu 8/2001. Verkkoversio <http://www.tsv.fi/ttapaht/018/honko.htm>. Haettu 5.2.2002.

Kettunen, Pauli (1999) "Työsuojelun tieto ja valta." Suomalaisen työn historiaa korvesta konttoriin. Toim. Raimo Parikka. SKS, Helsinki.

Klüver, Per (1999) "From Research Institute to Computer Company: Regnecentralen 1946-1964." IEEE Annals of the History of Computing 21(1999): 2, 31-43.

Lempiäinen, Pentti (1989) Nimipäivättömien nimipäiväkirja. WSOY, Helsinki.

Outsider (1965) "Tohtori Capran robotti." Pekka Lipponen & Kalle-Kustaa Korkki 1/1965. Kustannus Oy Ajanviete, Helsinki.

Paasonen, Susanna (2001) "Best Wives Are Artefacts? Popular Cybernetics and Robot Women in the 1970s." Conference proceedings for affective encounters: rethinking embodiment in feminist media studies. Anu Koivunen and Susanna Paasonen (editors). University of Turku, School of Art, Literature and Music, Media Studies. Series A, N:o 49. E-book at <http://www.utu.fi/hum/mediatutkimus/affective/proceedings.pdf> Media Studies, Turku.

Paju, Petri (2002) Ensimmäinen suomalainen tietokone ESKO ja 1950-luvun suunnitelma kansallisesta laskentakeskuksesta. Turun yliopisto, historian laitos. Kulttuurihistorian lisensiaatintutkielma. Julkaisematon.

Pantzar, Mika (1996) Kuinka teknologia kesytetään. Hanki ja jää, Hämeenlinna.

Paukku, Timo (2002) "Robottikatraan johdatuksessa. Roboxien lauma palvelee messujen vierasta Sveitsissä." Helsingin Sanomat 29.6.2002.

Persson, Gert (1989) "Ett inslag i den svenska datahistorien BESK – Facit – SAAB." EDB historik – i nordisk perspektiv. Redaktion Erik Bruhn. DATAaktieselskabet, sl.

Pukonen, Reijo (1993) "Automaattisen tietojenkäsittelyn ENSI-askeleet Suomessa (Postipankin ENSI-tietokone." Tietotekniikan alkuvuodet Suomessa. Toim. Martti Tienari. Tietotekniikan liitto ja Suomen Atk-kustannus, Helsinki.

Suominen, Jaakko "Sähköaivo tietojen käsittelijänä. Miten tietokoneen ruumista ja älyä rakennettiin 1950- ja 60-luvun elokuvissa." Wider Screen 1/2000.

Suominen, Jaakko (2000) Sähköaivo sinuiksi, tietokone tutuksi. Tietotekniikan kulttuurihistoriaa. Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 67. Jyväskylä.

Suominen, Jaakko ""Pi-pirskatti! S-sehän on tohtori Capran r-ruputti!" Robottien kotoistaminen 1920-luvulta 1960-luvulle." Teoksessa Arki ja läheisyys. Juhlakirja Ulla Heinon täyttäessä 60 vuotta. (s. 225-243) Toim. Terhi Kivistö. Turun historiallinen arkisto 55. Turun historiallinen yhdistys. Turku 2002.

Øvergaard, Svein (1989) "Fra Kiær, Bull og Rosseland til NUSSE og FREDERIC." EDB historik – i nordisk perspektiv. Redaktion Erik Bruhn. DATAaktieselskabet, sl.