Jaakko Suominen, Digitaalinen kulttuuri
Digitaalisen kulttuurin proseminaari ((teksti pohjautuu keskusteluun Anna Sivulan kanssa ja Anna Sivulan historian proseminaariohjeisiin)
Uutta luova tieteellinen tutkimus perustuu kysymysten esittämiseen ja vastausten hakemiseen. Jos ei kysy, ei saa vastauksiakaan. Tutkimus ei kuitenkaan etene suoraviivaisesti niin että kysyttäisiin ensin ja haettaisiin sitten yksiselitteistä vastausta. Tutkimusprosessissa tutkijalla ei myöskään ole yhtä standardikysymystä, joka sopisi tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Käytännössä kysyminen ja vastaaminen tapahtuu dialogisena prosessina: tutkija esittää kysymyksen, tarvittaessa tarkentaa sitä, esittää uuden kysymyksen tai kysyy jotain aivan muuta. Yleisellä tasolla voidaankin puhua hermeneuttisesta kaksoiskysymisestä: tutkija esittää koko ajan sekä itsereflektiivisiä että kohdereflektiivisiä kysymyksiä. Itsereflektiiviset kysymykset tarkoittavat omiin ajattelutapoihin ja toimintamalleihin liittyvää pohdiskelua: miksi olen tutkimassa tätä aihetta tästä näkökulmasta, mitkä ovat lähtökohtakäsitykseni ja motiivini tutkimukselle. Kohdereflektiiviset kysymykset liittyvät tutkimuskohteen luonteeseen ja erityispiirteisiin: mikä tekee tutkimuskohteesta erityisen ja olennaisen. Kumpaakin pohdinnan tasoa tarvitaan.
Tutkimuksen teko on siis luonteeltaan kysyvää, ja tutkimusprosessin kysymykset voi jakaa karkeasti kahtia, alustaviin kysymyksiin ja varsinaisiin tutkimuskysymyksiin. Alustavat kysymykset ovat "tutkijan päässä" ohjaamassa hänen työskentelyään. Varsinaisilla tutkimuskysymyksillä tarkoitan niitä kysymyksiä, jotka löytyvät - toivon mukaan - tutkielmasta selkeästi määriteltynä ja vastattuina. Alustavilla ja varsinaisilla tutkimuskysymyksillä on selkeä suhde toisiinsa.
Alustaviakin kysymyksiä edeltää kysymys, mikä juuri sinua kiinnostaa. Jos mikään ei kiinnosta, ei kannata tutkia. Jos mikään (inhimillinen) ei kiinnosta, olet väärässä paikassa. Digitaalinen kulttuuri tutkii humanistisena tieteenä ihmisten toimintaa. Tätä ei saa unohtaa.
Kun olet hahmottanut tutkimuksellisen kiinnostuksen kohteesi, kohdetta tarkennetaan alustavilla kysymyksillä. Alustavat kysymykset esitetään lähdettäessä liikkeelle. Ne ovat luonteeltaan kartoittavia, selvittäviä ja selkeyttäviä. Tyypillisesti tutkija kysyy, mitä on tapahtunut/tapahtumassa, kuka tai ketkä ovat läsnä tapahtumissa, missä on tapahtunut/tapahtumassa ja milloin on tapahtunut - tai onko jotain tapahtunut. Alustavien kysymysten esittämiseen liittyy lähdekartoituksen tekeminen. Itsereflektiivisellä tasolla kysytään, miten tutkija voi tietää näistä tapahtumista ja millä edellytyksillä hän voi tietää. Itsereflektiivisiin kysymyksiin tutkija hakee vastauksia lähteiden lisäksi myös tutkimuskirjallisuuden avulla. Lähdekartoituksen ohessa on tehtävä siis tutkimuskirjallisuuskartoitus. Sen avulla tutkija hahmottaa, mitä on kysytty aiemmin. Edellä lueteltuja kaksoiskysymyksiä voidaan kutsua dokumentoivan tason kysymyksiksi.
Alustavan ja kartoittavan kysymyksenasettelun avulla varsinainen tutkimusnäkökulma tarkentuu. Tutkija siirtyy voimakkaammin ymmärtävän ja selittävän (ei suopean ymmärtelevän tai selittelevän) tason pariin: miten hahmoteltuja tapahtumia, tapahtumakulkuja voi ymmärtää ja/tai selittää. Miten ne voi käsittää? Mikä mahdollistaa tapahtuman? Itsereflektiivisellä tasolla tutkija pohtii, miten hän itse voi ymmärtää ja selittää asiaa.
Kolmantena osana voidaan erottaa vielä representoiva kysymysten taso. Missä kontekstissa tapahtuma on ymmärrettävissä? Miten tapahtuma on selitettävissä niin, että tutkimuksen lukijakin voi sen ymmärtää?
Edellä mainitut kysymystyypit ovat enemmänkin metatason kysymyksiä ja kiinni tutkimusprosessin etenemisessä ja sen ymmärtämisessä. Kysymykset vaikuttavat lähdetyöskentelyyn ja näkyvät niin ikään työn rajauksen, otsikoinnin, disposition ja sisällön yhteydessä osittain implisiittisesti, "rivien välissä". Tutkijalla on oltava luovuutta ja rohkeutta esittää kysymyksiä, joita ei ole aiemmin kysytty.
Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat niitä, jotka on kirjoitettu näkyviin tutkimuksen johdantoon tai jossain tapauksissa myös työn käsittelylukujen johdatteleviin osiin. Hyvän tutkimuksen tunnistaa yleensä siitä, että tutkimuksesta löytyy selkeästi määrittyvä tutkimuskysymys; sitä ei tarvitse lukijan etsiskellä, päätellä tai arvata.
Tutkimusta arvioitaessa kiinnitetään suurta huomiota kysymyksen/kysymysten mielekkyyteen ja siihen, vastaako tutkija työssään esitettyyn kysymykseen. Työn käsittelyluvut rakentavat vastausta, ja vastaus on yleensä kirjattu tiivistetymmin ja selkeämmin tutkimuksen loppulukuun. Tutkijan on työssä ja työn tarkastuksen yhteydessä pystyttävä perustelemaan kysymyksensä. Kysymys ei saa olla sattumanvarainen vaan nimenomaan aiheen ja näkökulman kannalta mielekäs. Esitetty kysymys on esimerkiksi tutkimuskohteen kannalta tärkeä, mutta jota ei ole aiemmin esitetty. Toinen mahdollisuus on, että aiemmin esitettyyn kysymykseen on mahdollista vastata perustellusti uudella tavalla. Aiempi vastaus on tutkijan mielestä siis jollain tavalla puutteellinen (ei välttämättä väärä).
Sekä alustavien kysymysten että varsinaisten tutkimuskysymysten yhteydessä on hyvä pyrkiä selkeyteen ja yksinkertaisuuteen, joka tässä ei tarkoita älyllistä latteutta tai yksisilmäisyyttä vaan sitä, että kysymys on ymmärrettävä ja hallittu.
Tutkimuksella on yleensä yksi pääkysymys, joissain tapauksissa pari. Pääkysymystä seuraa useimmiten joukko alakysymyksiä, jotka selittävät ja osittavat pääkysymystä. Kysymyksillä on tällöin selkeä hierarkia: alakysymykset ikään kuin pilkkovat pääkysymyksen entistä ymmärrettävämpiin osiin. Kysymysten keskinäinen työnjako näkyy yleensä työn jäsentelyssä. Työn alaluvuissa vastataan alakysymyksiin, työssä kokonaisuutena pääkysymykseen.
Kysymysten määrän kanssa ei kannata liioitella. Yhtä paha ongelma kuin eksplikoidun, näkyvän tutkimuskysymyksen puute on, jos työssä on ryöppy tai kimppu kysymyksiä ilman että ne liittyvät toisiinsa tai niiden keskinäinen suhde selviää. Tällaisessa tapauksessa ne eivät palvele tekijää tutkimustyössään - eivätkä yhtään enempää tutkimuksen arvioijaa tai muuta lukijaa. Ja kysymysten tehtävä on nimenomaan palvella.
Kysymys ohjaa tutkimusprosessia ja tulosten esittämistä. Alustava tutkimuskysymys tarvitaan työn varhaisvaiheessa, jotta tutkimuksen teko olisi ylipäätään mahdollista. Työn kirjoittamisen jälkeen pitää kuitenkin aina tarkistaa, vastaako tehty työ alussa esitettyyn kysymykseen. Varsin tavallista on, ettei vastaa ainakaan täysin.
Jos työ ei vastaa kysymykseen joko tekstiä pitää vielä hioa tai sitten kysymystä muokata. Tässä yhteydessä tutkijan on jälleen itsereflektiivisesti kysyttävä itseltään, mistä kysymyksen ja käsittelyn ja/tai vastausten ristiriita johtuu. Muokkaaminen on mahdollista ja usein tarpeellistakin. Mikään ei välttämättä mennyt vikaan, vaikka ristiriita olisi syntynyt. Todellisuus on vain osoittautunut erilaiseksi kuin tutkija tutkimuksen alkuvaiheessa kuvitteli. Muokkaaminen ei tarkoita tutkimustulosten vääristelyä vaan pikemminkin tutkimuksen esityksen (yleensä kirjallisen esityksen) johdonmukaistamista.
Vaikka tutkija lähteekin kysymään ensin, mitä on tapahtunut tai tapahtumassa, yleensä varsinainen tutkimuskysymys on miten- tai miksi -muotoinen. Tutkimuksella pyritään ymmärtämään ja selittämään asioita. Jos tutkitaan vaikkapa roskapostiviestintää, voidaan kysyä, miksi suuri osa ihmisistä suhtautuu negatiivisesti roskaposteihin tai miten roskapostiviestintä on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana ja mitkä tekijät selittävät muutosta.
Vastauksissa on varottava kuitenkin ns. monokausaalista selittämistä, ajatusta siitä, että kysymykseen olisi yksi ainoa selkeä yleispätevä vastaus, joka perustuu selkeisiin syy-seuraussuhteisiin.