Jaakko Suominen, Digitaalinen kulttuuri
Digitaalisen kulttuurin proseminaari
Tieteellisessä tutkimuksessa puhutaan usein induktiivisesta ja deduktiivisesta tutkimustavasta. Karkeasti määritellen induktiivinen tutkimus on sellainen, että tutkija kerää ensin lähdeaineiston, luokittelee sitä ja laatii tulostensa perusteella yleisempiä väittämiä, jonkinlaisen tutkimusteorian. Induktio tarkoittaa siis yleisen tosiasian päättelyä yksittäisten tapausten perusteella. Deduktiivinen käsittely tarkoittaa puolestaan tilannetta, jossa liikkeelle lähdetään jostain valmiista väittämästä tai teoriasta ja pyritään selittämään tutkimuskohdetta sen mukaan (eteneminen yleisestä yksittäiseen).
Havainnollistan eroa esimerkillä. Oletetaan, että tutkija Manuel Möttönen tutkinut massiivisen määrän kolmen eri Internet-palveluntarjoajan palvelimeen tulleita roskapostiviestejä. Hän on edennyt induktiivisesti, mutta luonut tutkimuksensa ja tekemänsä luokittelun perusteella seuraavan roskapostiteorian, jonkinlaisen lain: maailman kaikki roskapostit koostuvat erilaisista ei-halutuista sähköpostiviesteistä, joista yksi neljännes on tietokoneviruksia, 5 prosenttia ns. nigerialaiskirjeitä, 30 prosenttia tarjoaa eroottisia palveluja, 35 prosenttia myy erilaisia aineellisia hyödykkeitä (lääkkeitä, apuvälineitä, yliopistodiplomeja jne.) ja 5 prosenttia ei voi luokitella edellisiin. Toinen tutkija voisi nyt lähteä deduktiivisesti todistamaan, missä tilanteissa Möttösen roskapostilaki on voimassa. Onko viestien määrän keskinäinen suhde kaikissa tapauksissa samanlainen tai voiko roskaposteja luokitella jollain muulla tavalla? Päteekö Möttösen teoria, jos tutkitaan Turun yliopiston palvelimelle tulleita viestejä? Päteekö se, jos tutkitaan kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opiskelijoiden saamia roskapostiviestejä? Entä päteekö se, kun aikaa on kulunut pari vuotta ja sähköpostin luonne on oletettavasti jollain tavalla muuttunut?
Yleensä taustateoria on deduktiivisessa tutkimuksessa tavallisesti edellistä esimerkkiä yleisempi ja hienostuneempi tarkoittaen jopa vaikkapa marxilaisen dialektiikan soveltamista tutkimuskohteeseen. Tässä tapauksessa vaikkapa roskaposti voisi toimia esimerkkinä myöhäiskapitalistisen talousjärjestelmän kuolonkorinasta. Sen sisältö paljastaa markkinatalouden tuotantosuhteiden ongelmakohtia.
Induktiivinen tutkimus tarkoittaa sitä, että tutkija lähtee liikkeelle puhtaammalta pöydältä. Hän kerää vaikkapa ensin kokoelman roskaposteja ja aloittaa sitten niiden sisällöllisen tutkimuksen ja luokittelun. Tämän tutkimuksellisen analyysin ja luokittelun perusteella tutkija luo omaan teoreettisen mallinsa, joka voi olla edellä esitellyn kuvitteellisen Möttösen mallin tapainen. Tavoitteena ei välttämättä kuitenkaan ole minkään yleisen lain, teorian tai väittämän laatiminen vaan yksinkertaisesti tutkimuksellinen tulkinta, yleisempien johtopäätösten tekeminen.
Digitaalisen kulttuurin tutkimus suosii induktiivista päättelyä, ei valmiita maailmanselitysteorioita ja niiden soveltamista (ei maailmanselitysteorioiden tuottamistakaan). Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että ei keskusteltaisi aikaisemman tutkimuksen kanssa tai hyödynnettäisi muuta tutkimusta oman taustalla. Kysymys on siitä, että tutkija lähtee liikkeelle mahdollisimman avoimin mielin ilman ennakkokäsitystä siitä, mikä on tutkimuksen lopputulos.
Käytännössä induktio ja deduktio sekoittuvat tutkimustyötä tehtäessä. Induktiota käyttävällä tutkijalla on jonkinlainen esiymmärrys siitä, mitä hän on tekemässä ja miksi. Hän ei aloita täysin puhtaalta pöydältä. Deduktiiviseen tutkimukseen puolestaan kuuluu sellaisia empiirisen aineistonkeruun ja käsittelyn vaiheita, jotka ovat luonteeltaan induktiivisia. Edellä mainittujen induktiivisen ja deduktiivisen etenemisen lisäksi voidaankin puhua hypoteettis-deduktiivisesta etenemisestä. Se tarkoittaa, että tutkijalla on esimerkiksi hänen lukemansa, kuulemansa tai kokemansa perusteella syntynyt esiymmärrys tai esioletus, jota hän lähtee tutkimuksensa avulla testaamaan tai haastamaan. Tutkija säilyttää avoimuuden oman esiymmärryksensä muokaantumiselle, toisin sanoen on valmis muuttamaan käsityksiään empiirisen tarkastelun pohjalta.
Proseminaarin tekijän on kuitenkin varottava itseensä kohdistuvaa obduktiota ja abduktiota. Ensin mainittu on lääketieteellinen termi ja tarkoittaa ruumiinavausta, jälkimmäinen merkitsee lääketieteessä haavan levittämistä mutta viittaa myös varsinkin populaarifiktiossa ulkoavaruuden olentojen suorittamiin ihmiskaappauksiin!