whoami research work&projects teaching hardwarehist.
depeche art links jaakko@tuug comments


Jaakko Suominen, Digitaalinen kulttuuri
A1 Digitaalisen kulttuurin proseminaari 2005-2006, 10 op (7 ov)

Yleistä, Kurssiohjelma, Ohjemonisteita, Proseaiheita

Yleistä. Proseminaarikurssi alkaa syksyllä 2005 johdantokurssilla. Johdantokurssi rakentuu kahdesta osasta, kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen yhteisistä proseminaariopinnoista sekä oppiainekohtaisista ryhmäharjoituksista. Tässä käsittelen lähinnä digitaalisen kulttuurin ryhmätyöharjoituksia. Proseminaarikurssi jatkuu keväällä varsinaisella proseminaarityökurssilla, jonka puitteissa opiskelija tuottaa oman harjoitustutkielmansa ja siihen liittyvän soveltavan osuuden, toimii toisen työn opponenttina, arvioi myös muita töitä ja osallistuu aktiivisesti keskusteluun seminaari-istunnoissa. Soveltava osuus toteutetaan ensisijaisesti verkkosivuna tai multimedia-esityksenä, joka esitellään erillisessä tilaisuudessa. Myös muita suoritusmuotoja on, mutta niistä kerrotaan tarkemmin keväällä.

Opetusajat. Huom! Ilmoittautumislista kurssille löytyy ilmoitustaululta.

Johdantokurssin tavoite. Opiskelija tutustuu digitaalisen kulttuurin monitieteisiin tutkimusmenetelmiin ja oppii tieteellisen tutkimuksen kysymyksenasetteluun, rajaamiseen, aikaisemman tutkimuksen etsimiseen ja tutkimussuunnitelman tekoon liittyviä asioita. Keskeistä on myös tieteellisen esittämisen ja keskustelun harjoittelu. Opiskelija saa valmiuksia itsenäisen uutta tietoa luovan tutkimuksen tekemiseen.

Teema. Tämän vuoden teema liittyy löyhästi digitalisoitumisen sekä uuden ja vanhan teknologian kohtaamisen tematiikkaan. Miten digitalisoituminen on muuttanut esimerkiksi mediatuotannon, kulttuurilaitosten tai vaikkapa tehtaiden työkäytäntöjä?

Laajan teeman avulla yksittäiset työt tukevat paremmin toisiaan. Teema ei kuitenkaan ole pakollinen, ja proseminaaritutkielmat voivat käsitellä myös aivan muita digitaalisen kulttuurin ilmiöitä.

Kurssin suorittaminen ja poissaolot. Proseminaarikurssi on kokonaisuudessaan aineopintojen tärkein yksittäinen kurssi, ja sen suorittamiseen on panostettava. Tästä syystä poissaoloja seminaari-istunnoista ei suvaita muuta kuin hätätapauksissa. Useampi poissaolo johtaa kurssisuorituksen hylkäämiseen ellei poissaoloja korvata erikseen sovittavilla lisäharjoituksilla. Jos olet suorittanut aikaisemmin proseminaarikurssin, tiedät osittain, mistä on kyse, mutta harjoituskerroille on silti osallistuttava - kuten myös laitoksen yhteisille proseminaarikurssin johdantoluennoille, ellet ole aivan vastaavalle kurssille aiemmin osallistunut.

Työskentely. Kurssi koostuu seminaariopetuksesta, joka pitää sisällään luennointia ja harjoitustöitä. Keskeisimmät omalla ajalla tehtävät harjoitustyöt ovat tutkimuskirjallisuus- ja primaarilähdekatsauksen sekä tutkimussuunnitelman teko. Näiden lisäksi yksittäiset seminaari-istunnot pitävät sisällään pienempiä töitä, jotka liittyvät esimerkiksi tiedonhakuun, tutkimusdisposition laadintaan ja tutkimusmenetelmien soveltamiseen.

Kurssiarvostelu. Hyväksytty kurssisuoritus arvostellaan asteikolla 1-5. Suoritusmerkinnän saa vasta sitten, kun kaikki johdanto-osuuden ja varsinaisen proseminaarikurssin työn on hyväksyttävästi tehty ja kun opiskelija on suorittanut HuK-kirjoituskokeen.

Ohjelma, kevät 2006

Opetus: Viikko 2 maanantai klo 14-16 sh 268, viikot 3-5 maanantai klo 14-16 ls 267, viikko 6 maanantai klo 12-14 ls 267, viikko 7 maanantai klo 14-16 ls 267, viikko 8 maanantai klo 12-14 ls 267, viikko 10 keskiviikko klo 8-10 ls 267, viikko 11 maanan-tai klo 14-16 ls 267, viikko 12 maanantai klo 12-14 sh 268, viikko 13 maanantai klo 12-14 ls 267, viikko 14 maanantai klo 12-14 sh 268, viikko 15 klo 12-14 ls 267, viik-ko 17 maanantai klo 8-10 atk-luokka 266 ja tiistai klo 12-14 atk-luokka 266, viikko 18 tiistai klo 14-16 ja keskiviikko klo 8-10 atk-luokka 266.

Huom! Proseminaarityöt on palautettava sähköpostitse ja yhtenä paperikopiona edellisen viikon torstaihin klo 12 mennessä.

  1. Kevään ohjelman hahmottelua, vko 2, ma 14-16 sh 268
  2. Opponentin tehtävät, vko 3, ma 14-16 ls 267
  3. Prose 1: Juha Varnila, opponentti Paula, vko 4, ma 14-16 ls 267
  4. Prose 2: Anu Riikonen, opponentti Maija, vko 5, ma 14-16 ls 267
  5. Prose 3: Kati Kunnas-Holmström, opponentti Joonas, vko 6, ma 12-14 ls 267
  6. Prose 4, Marjo Viljanen, opponentti Juha vko 7, ma 14-16 ls 267
  7. Prose 5, Susanna Kyösti, opponentti Jonna vko 8, ma 12-14 ls 267
  8. Prose 6, Paula Pullinen, opponentti Mika vko 10, keskiviikko 8-10 ls 267
  9. Prose 7, Vesa-Matti Ruuska, opponentti Suvi, vko 11, ma 14-16 ls 267
  10. Prose 8, Maija Rantanen, Kati vko 12, ma 12-14 sh 268
  11. Prose 9, Mika Koivula, opponentti Susanna vko 13, ma 12-14 ls 267
  12. Prose 10, Jonna Lankinen, opponentti Vesa-Matti 14, ma 12-14 sh 268
  13. Prose 11, Joonas Josefsson, opponentti Marjo, vko 15, ma 12-14 ls 267
  14. Prose 12: Suvi Kolehmainen, opponentti Anu, vko 17, ma 8-10, atk-luokka
  15. Soveltava osuus alkaa

    Töiden tiivistelmiä

    Ohjelma, syksy 2005

    1. Orientaatio proseminaariin (viikko 38 torstai klo 12-14 (sh 268))

    • mikä on proseminaari ja miten se toteutetaan digitaalisessa kulttuurissa (itsenäinen tutkielma n. 20-25 sivua, ei essee, käytetään empiiristä lähdeaineistoa uuden tiedon luomiseen, tutkimuskysymys, dokumentaatio, tutkimustulokset)
    • pelisääntöjen sopiminen (osallistumispakko, aktiivisen keskustelun "pakko", ei myöhästelyjä) <- opitaan tutkimuksen teon "kuria" , tieteellistä argumentointia, esittämistä ja ennen kaikkea keskustelua sekä keskusteluetikettiä
    • kurssin kulku ja työn tyypit
    • suhde soveltavuuteen
    • suhde laajempiin opinnäytetöihin
    • aiheet ja metodit digitaalisessa kulttuurissa (monimetodisuus, heuristisuus)
    • kurssin teeman esittelyä
    • lista alustavista aiheista ja alustavaa orientaatiota aiheen valintaan
    • mitä kannattaa tutkia
    • kurssin arvostelukäytännöt
    • tutustuminen digitaalisen kulttuurin kirjallisuuteen laitoksen kirjastossa

    TEHTÄVÄ: Mieti sopivaa aihetta, josta olisit kiinnostunut tekemään oman proseminaariesitelmäsi
    KOTITEHTÄVÄ: Tutustu jaettaviin proseminaaritöihin. Mikä tekee proseminaarityöstä proseminaarin? Miten tutkielma eroaa esseestä? 

    2. Aiheen ja näkökulman valinta (viikko 39 keskiviikko klo 14-16) (sh 268)

    • edellisen kotitehtävän käsittely (ei jatkossa mainita erikseen)
    • aiheiden käsittely, erityisesti miten aihetta rajataan (laajemmasta suppeampaan, ajallinen ja paikallinen rajaus tms.) ja miten tutkimuskysymystä hahmotetaan
    • aikaisemman tutkimuksen löytäminen (ei välttämättä juuri samasta aiheesta, mutta sivuavasta)
    • primaarilähteiden ja sekundaarilähteiden erot
    • loppusyksyn ohjelman hahmottelu: käsitellään sellaisia teemoja, jotka nousevat töiden aihepiireistä
    • mistä tietoja (tutustuminen erityisesti digitaalisen kulttuurin kirjallisuuteen ja verkkovarantoihin) 

    KOTITEHTÄVÄ 1 (seuraavaksi kerraksi): Mene kirjastoon ja/tai mikroluokkaan ja etsi kolme tutkimuskirjaa tai artikkelia, jotka liittyvät kiinnostuksen kohteeseesi), esittele tutkimukset muille ja kerro, miten löysit ne ja miksi valitsit juuri ne. Mitä primaarilähteitä tutkimuksissa on käytetty?
    KOTITEHTÄVÄ 2: Tule keskustelemaan vastaanottoaikana tai erikseen sovittavana ajankohtana proseminaarityösi aiheesta
    KOTITEHTÄVÄ 3 (palautus AJANKOHTA ILMOITETAAN MYÖHEMMIN): tee parin liuskan mittainen tutkimuskirjallisuuskatsaus, jossa esittelet 6-10 proseminaariaiheesi kannalta keskeistä tutkimuskirjaa tai tieteellistä artikkelia (ohjeet tutkimuskatsauksen tekoon)

    3. Tutkimuksen teon aloittaminen (viikko 40 keskiviikko klo 14-16) (sh 268)

    • aiheen ja näkökulman valinta, jatkoa
    • mikä on tutkimuskysymys, kysyminen ja vastaaminen
    • induktiivisen ja deduktiivisen etenemisen suhde tutkimuskysymykseen ja tutkimustapaan
    • tutkimussuunnitelman osien ja tutkimussuunnitelmatyyppien esittely 

    KOTITEHTÄVÄ 1: Tutustu kolmeen oman aiheesi kannalta keskeiseen tutkimukseen. Millä tavalla niissä esitetään tutkimuskysymys tai -kysymykset?
    KOTITEHTÄVÄ 2 (palautetaan AIKA ILMOITETAAN MYÖHEMMIN): laadi tutkimussuunnitelma, jossa käsitellään työn aihe, tutkimusongelma, tutkimuskysymys, metodit, kirjallisuus, lähdeaineisto ja aikataulu, mukana on oltava myös alustava dispositioluonnos, lähdeviitteiden merkitsemisharjoitus omasta tutkimusaiheesta. Tutkimussuunnitelma palautetaan VIIMEISTÄÄN kurssi-istuntoa edeltävänä maanantaina. Tutkimussuunnitelmia kommentoidaan yhdessä, joten jokainen monistaa omaa suunnitelmaansa 10 kappaletta kurssilaisia varten. Tutustukaa siis toistenkin suunnitelmiin kunnolla. Teksti pienennetään niin, että yhdelle A4-arkille mahtuu kaksi sivua ja kopioidaan kaksipuoleisena. Säästämme näin luontoa (ja rahaa). Kopioinnin lisäksi tekijän on huolehdittava, että kurssin opettaja saa yhden kappaleen. Tutkimussuunnitelmia kommentoidaan yhdessä, joten jokainen monistaa omaa suunnitelmaansa 10 kappaletta kurssilaisia varten. Tutustukaa siis toistenkin suunnitelmiin kunnolla. Teksti pienennetään niin, että yhdelle A4-arkille mahtuu kaksi sivua ja kopioidaan kaksipuoleisena. Säästämme näin luontoa (ja rahaa). Kopioinnin lisäksi tekijän on huolehdittava, että kurssin opettaja saa yhden kappaleen. Tutkimussuunnitelman voi lähettää sähköpostitse, mutta se on lisäksi itse kopioitava Porissa laitoksella muille.

    4. Dispositio ja kompositio (viikko 40 torstai 12-14 (sh 268))

    • johdattelua disposition laadintaan (jäsentelyn tehtävät, otsikoinnin tehtävät)
    • dispositiomallit (systemaattinen, kronologinen, sekoitus)
    • disposition, komposition ja sisällysluettelon suhde
    • jotain otsikoinneista (työn otsikko, lukujen otsikointi)

    TUNTITEHTÄVÄ (paritehtävä): tee tutkimuskysymys ja dispositio jaettavan aineiston perusteella. Otsikoi työ alustavasti.

    5. Digitaalisen kulttuurin tutkimusmetodeja I (viikko 41 keskiviikko klo 14-16 (sh 268))

    • esim. probe-tutkimukset, tehtävät, haastattelut, päiväkirja-aineistot, osallistuva havainnointi tms. riippuen proseminaaritöiden aiheista

    6. Tutkimuskatsauksen käsittely (viikko 42 keskiviikko klo 14-16 (sh 268))

    7. Kirjoittaminen ja esittäminen digitaalisessa kulttuurissa (viikko 44 keskiviikko 14-16 (luokka 258))

    • tarinallistavan (elävöittävän) ja raportoivan tutkimustavan (rakennetaan koeasetelma, tehdään testi, arvioidaan testin onnistumista ja rakennetaan testin perusteella laki tai malli, joka kuvaa paremmin todellisuutta tai jonka avulla toimintaa voidaan ohjata haluttuun suuntaan) ero suhteessa dispositioon
    • otsikointi ja kirjoittaminen
    • miten lukijan mielenkiinto herätetään ja säilytetään
    • miten kirjoittamalla tuetaan omaa tutkimusprosessia

    8. Kirjoittaminen ja esittäminen II (viikko 45 torstai klo 12-14 (nh 285))

    • syventyminen työn osien tehtäviin
    • johdantoluvun tarkoitus, johdantoluvun aloitus
    • käsittelylukujen tarkoitus
    • loppuluvun tarkoitus ja retoriikka
    • liitteet
    • keskustelu lähteiden ja aikaisemman tutkimuksen kanssa ja lähteiden merkitseminen

    KOTITEHTÄVÄ: Tutustu kahteen oman aiheesi kannalta keskeiseen tutkimukseen. Millä tavalla tutkimukset on jäsennelty (sisällysluettelo). Onko jäsentelyssä eroja? Mistä erot mielestäsi johtuvat?

    9. Lähdeviitteet (viikko 47 torstai klo 12-14 (luokka 260))

    • viitteiden tarkoitus
    • oman tulkinnan ja muiden tulkintojen suhde
    • viitetyypit
    • lähdeviitteiden merkitseminen
    • lähdeluettelon ja lähdeviitteiden suhde

    KOTITEHTÄVÄ: lähdeviitteiden merkitsemisharjoitus yksittäisestä artikkelista

    10. Digitaalisen kulttuurin tutkimusmetodeja II (viikko 48 torstai klo 12-14 (luokka 260))

    • esim. Internet-tutkimuksen eri mahdollisuuksia

    TUNTITEHTÄVÄ: yhden metodin sovellusharjoitus 

    11. Tutkimussuunnitelmien käsittely (viikko 49 torstai klo 12-14 (luokka 260))

    • kurssilaiset esittelevät n. 3-4 liuskan tutkimussuunnitelman, jossa käsitellään työn aihe, tutkimusongelma, tutkimuskysymys, metodit, kirjallisuus, lähdeaineisto ja aikataulu, mukana on oltava myös alustava dispositioluonnos sekä lähdeviitteiden merkitsemisharjoitus. Esityksen perusteella keskustellaan esim. siitä, onko suunnitelma toteuttamiskelpoinen.

    12. Tutkimussuunnitelmien käsittely II (viikko 50 torstai klo 12-14 (luokka 260))

    • kurssilaiset esittelevät n. 3-4 liuskan tutkimussuunnitelman, jossa käsitellään työn aihe, tutkimusongelma, tutkimuskysymys, metodit, kirjallisuus, lähdeaineisto ja aikataulu, mukana on oltava myös alustava dispositioluonnos sekä lähdeviitteiden merkitsemisharjoitus. Esityksen perusteella keskustellaan esim. siitä, onko suunnitelma toteuttamiskelpoinen.
    • ennakkokatsaus kevään ohjelmaan

    Proseminaarikurssin ohjesivuja kootusti (Huom! Aikaisempien vuosien monisteet pätevät tänäkin vuonna

    Mahdollisia proseminaarityön aiheita (joista lähdetään rajaamaan varsinaista tutkimuskohdetta)

    • Mitä on tapahtunut, kun radio on digitalisoitunut? (toimitustyön tai kuuntelun näkökulma)
    • Mitä on tapahtunut, kun sanomalehti on digitalisoitunut? (toimitustyön, painon, jakelun tai lukijan näkökulma)
    • Mitä on tapahtunut, kun tehdas on digitalisoitunut? (käyttötyön, valvonnan tai koulutuksen näkökulma)
    • Miten videoiden katsojat käyttävät dvd-ekstroja vai käyttävätkö?
    • Mitä elokuvien dvd-ekstrat sisältävät?
    • Miten uusmediapk-yrittäjät kokevat siirtymisen "vanhasta mediasta" "uuteen mediaan"?
    • Miten mahdollisia uuden teknologian negatiivisia haittavaikutuksia käsitellään (yleinen teema)?
    • Tietokoneharrastuksen synty ja muutos paikallisena ilmiönä (kytkeytyy Satakunnan museon kanssa yhteistyössä syksyllä 2006 toteutettavaan näyttelyyn)
    • Miten television digitalisoituminen on vaikuttanut ohjelmakonseptien kehittämiseen?
    • Millaisia hyötyjä ja haittoja television digitalisoimisesta on ollut kuluttajille?
    • Mihin ja miten Internetiä käytetään yleisissä kirjastoissa?


kuka tutkimus työt&projektit opetus konehistoria
depeche taidetta linkit jaakko@tuug palaute


Maintainer / Ylläpitäjä: Jaakko Suominen <jaakko@tuug>
Last modified / Viimeksi päivitetty:
Accessed / Latauksia: since 29.1.1998
Googlen huijaustesti: seuraavalta sivulta ei löydy ilmaista viinaa